Elävien kuolleiden paluu

Elävien kuolleiden paluu

The Return of the Living Dead

72
72

( 7.2 2249 käyttäjältä )

91 min. 1985 HD

Katso Elävien kuolleiden paluu koko elokuvan verkossa ilmaiseksi suomenkielisellä tekstityksellä. Freddy on saanut työpaikan varastosta, jota Frank esittelee hänelle. Myöhemmin Frank kertoo Freddylle kauhuklassikko Night of the Living Deadin perustuvan tositapahtumiin, jossa kaikki sai alkunsa eräästä kemikaalista, joka herätti kuolleet eloon. Hän myös kertoo, että ruumiit vietiin varastoon, jossa he ovat töissä. He lähtevät katsomaan niitä, mutta siellä oleva kemikaali alkaa vuotaa ja he menettävät tajuntansa. Samaan aikaan joukko Freddyn ystäviä ovat hakemassa häntä töistä. He päättävät mennä läheiselle hautausmaalle juhlimaan. Frank ja Freddy heräävät ja tajuavat yhden ruumiin heränneen eloon. He kutsuvat paikalle johtajansa Burtin ja yhdessä he kolme onnistuvat viemään ruumiin tuhkattavaksi Burtin parhaan ystävän, Ernien luo. Tuhkauksessa kuitenkin vapautuu kemikaalia ilmaan, josta se leviää sadepilveen. Alkaa sataa, ja sen seurauksena kaikki hautausmaalla olevat ruumiit heräävät eloon. Ruumiit alkavat jahdata Freddyn ystäviä ja muita.

Elävien kuolleiden paluu
Elävien kuolleiden paluu (1985)

Saatat pitää myös

  • 2025
    Lilo & Stitch

    Lilo & Stitch (2025)

    Lilo & Stitch

    7.12025HD

    ...

    Lilo & Stitch
  • 2025
    Warfare

    Warfare (2025)

    Warfare

    7.22025HD

    Warfare on intensiivinen sotadraama, joka perustuu entisen yhdysvaltalaisen erikoisjoukkojen sotilaan Ray Mendozan omakohtaisiin kokemuksiin Irakin sodasta. Mendozan ja Alex Garlandin (Civil War, 28 Days Later) yhdessä käsikirjoittama ja ohjaama elok...

    Warfare
  • 2025
    Rosario

    Rosario (2025)

    Rosario

    4.72025HD

    ...

    Rosario
  • 2025
    Sinners

    Sinners (2025)

    Sinners

    7.52025HD

    Elämän kolhuissa osumaa ottaneet kaksosveljekset palaavat kotikaupunkiinsa aloittaakseen kaiken taas alusta, mutta joutuvat toteamaan, että siellä heitä on vastassa entistäkin pahempi paha....

    Sinners
  • 2025
    Karate Kid: Legends

    Karate Kid: Legends (2025)

    Karate Kid: Legends

    7.52025HD

    kung fu -ihmelapsi Li Fong joutuu jättämään kotinsa Pekingissä perhetragedian myötä ja muuttamaan äitinsä kanssa New Yorkiin. Li yrittää päästää irti menneisyydestään yrittäessään sopeutua uusien luokkatovereidensa joukkoon, ja vaikka hän ei halua ta...

    Karate Kid: Legends
  • 2025
    Novocaine

    Novocaine (2025)

    Novocaine

    6.92025HD

    Kun hänen unelmiensa tyttö siepataan, tuikitavallinen Nate saa tilaisuuden käyttää hyväkseen erästä erityispiirrettään, josta on yllättävää etua: mies ei nimittän kykene aistimaan kipua, mistä on paljon hyötyä, jos aikoo pelastaa neidon pulasta....

    Novocaine
  • 2025
    Death of a Unicorn

    Death of a Unicorn (2025)

    Death of a Unicorn

    6.32025HD

    ...

    Death of a Unicorn
  • 2024
    L'Amour ouf

    L'Amour ouf (2024)

    L'Amour ouf

    7.22024HD

    ...

    L'Amour ouf